Olen menossa ensi vuonna naimisiin rakastamani miehen kanssa. Hän on ollut pitkään vakuuttunut siitä, että minä olen hänen elämänsä nainen, mutta minä en ole ollut ollenkaan niin varma. Ajatus naimisiinmenosta kutkutteli jollain tasolla, mutta sen toteuttaminen ihan oikeasti tuntui turhalta ajatukselta. Ajattelin, ettei se ole enää minua varten. Miksi menisimme naimisiin, kun emme ehkä edes muuta saman katon alle. Etsimme kyllä rakkaani kanssa yhteistä kotia maalta tälläkin hetkellä, mutta puolet ajasta asuisin kuitenkin kaupungissa poikieni kanssa nykyisessä kodissani. Rehellisesti sanottuna minusta tuntui, että en ollut niin rakastunut, että haluaisin mennä naimisiin.
Rehellisyys ja avoimuus ovat minulle tärkeimmät arvot parisuhteessa. Yhteys ja luottamus eivät pääse syntymään, jos en näytä itseäni kokonaan ja kerro vaikeitakin asioita. Minä olen ollut alusta asti hyvin avoin omasta historiastani, aivan kaikesta. Sanotaanko näin, että sieltä löytyy kaikenlaista. Myös sitä, että en ole ollut avoin ja rehellinen parisuhteissani. Olen päässyt kuitenkin yli omasta epärehellisyydestäni ja olen ollut siitä avoin rakkaalleni. Luin hänelle myös päiväkirjaani, jossa kävin läpi avioeroani ja erilaisia tunnemyrskyjä, joita koin. Halusin paljastaa itseni hänelle kokonaan.
Olen opetellut viime vuosina kohtaamaan pelkojani ja sietämään tunteita, joita epämukavat ajatukset saavat minut tuntemaan. Olen opetellut kertomaan epämukavista ajatuksistani erityisesti parisuhteessa, vaikka se ei ole ollut helppoa. Olen ollut ja olen edelleen vakuuttunut siitä, että se on ainoa oikea tie. Se on tie, joka vie vahvaan yhteyteen itseni kanssa ja vahvaan yhteyteen toisen kanssa. Olen rehellinen meille molemmille, itselleni ja toiselle. Kun kerron avoimesti omista ajatuksistani ja tunteistani, toinen voi nähdä minut kokonaan. Hän näkee minut ja rakastaa minua. Voin luottaa siihen, että hän tietää kuka olen, mitä ajattelen ja miten reagoin erilaisiin asioihin. Ja hän rakastaa minua silti. Tai juuri siksi.
Ajatusten ja tunteiden avaaminen toiselle luo myös pohjaa turvalle, joka voi olla tarpeen sellaisissa tilanteissa, kun toisen käytös peilaa itselle sisimmässä olevan oman, ehkä piilossa olevan haavan. Meiltä kaikilta löytyy menneisyydestämme vaille jäämisiä ja kipeitä kokemuksia. Jotkut kipeät tunteet ovat jopa lapsuudesta asti kulkeneet mukanamme. Parisuhde on altis avaamaan meille asioita, jotka ovat syntyneet suhteessa omiin vanhempiimme tai lapsuutemme tärkeisiin ihmisiin. On tärkeä ymmärtää, että meissä on piilossa paljon sellaista, jota toisen käytös voi nostaa esiin. Toinen ei välttämättä ole edes tehnyt mitään “väärin”, hän vain nostaa esiin meissä olevan haavan. Ja se on lahja.
Kun oma haava aukeaa toisen käytöksen tai sanojen seurauksena, on vaikeinta valita rakkaus. Valita rakastava puhe tai käytös, vaikka tekisi mieli kirkua tai poistua paikalta. Vaikein tie on kuitenkin se oikea tie. Kun esimerkiksi toinen kertoo jotain sellaista, mitä ei oikeastaan haluaisi kuulla, on minulle tärkeintä ensimmäisenä kiittää toista rehellisyydestä ja tarvittaessa lohduttaa. Nähdä ja kuulla toisen kokemus. Kun siirrän omaa kuulluksi tulemisen tarvettani toisen hyväksi, luon pohjaa, jonka varassa keskusteluyhteys pysyy yllä. Yhteys ei katkea. Sillä hetkellä, kun alan syyttää toista omista haavoistani, yhteys katkeaa. Turvalta putoaa pohja. Toisesta ei tunnu turvalliselta kertoa omasta kokemuksestaan. Tai parisuhteessa voi kaivata arvostusta toiselta. Mieli voi kertoa, että arvostaminen osoitetaan huomionosoituksilla. Varsinkin jos itselle on luontaista huomioida toista, voi helposti odottaa toiselta samanlaista käytöstä. Syystä tai toisesta toinen ei kuitenkaan ole tottunut sellaiseen käytökseen ja todennäköisesti omista tarpeista joutuu kertomaan useamman kerran. Oma mieli voi helposti vain syyttää toista arvostuksen puutteesta, koska on vaikeampaa katsoa omaan sisimpään. Miksi minä tunnen arvottomuutta? Mikä haava minussa vaatii minun huomiotani ja hoivaani? Vain minä itse voin lopulta korjata haavani. Ulkopuolelta saamani arvostus ja huomio on vain laastari. Sisäinen turva luodaan itse. Parhaimmillaan saan siihen toiselta tukea.
Minusta tuntuu, että me voimme selvitä mistä vain. Me olemme selvinneet jo siitä, että rakkaani oli suunnitellut kosivani minua suureellisesti vuosipäivänämme, mutta viikkoa ennen aloin pohtia ääneen, onko meidän parisuhteemme sittenkään pitkäikäinen. Sormukset palautettiin takaisin kultasepän liikkeeseen. Olemme selvinneet siitä, ettei minusta tuntunut siltä, että olisin rakastunut häneen, vaikka rakastinkin paljon. Hän oli sydämeni valittu, mutta Seppo ei ollut asiasta samaa mieltä. Seppo on muutenkin aiheuttanut meille kaikenlaisia keskusteluja. Niistä on kaikista selvitty. Mutta – kun rakkaani hyväksyi täysin sen, että en ollut häneen rakastunut, seuraavana päivänä kerroin hänelle nauraen, että ei hitsi, musta tuntuu että mä olen ihan rakastunut. Olemme selvinneet siitä, että kerroin että ainoa este naimisiinmenolle on se, että minulla on takaportti auki. Kun myönsin sen itselleni ja toiselle, olinkin yhtäkkiä valmis päästämään irti. Olin valmis menemään eteenpäin. En antanut menneiden määrittää sitä, mitä teen tai valitsen nyt. Viimeinen niitti sitoutumiskammoni arkkuun oli se hetki, kun ymmärsin, että minulla on tässä rinnallani mies, joka seisoo minun kanssani tuulessa ja tuiskussa. Tulkoon mitä vaan. Minulle tuli voimakas tarve sitoutua häneen. Tästä miehestä pidän kiinni.