Täysikuu on irtipäästämisen aikaa

Heräsin perjantaina kolmelta yöllä virkeänä. Se on minulle varma merkki siitä, että olen jostain stressaantunut. Joku asia on saanut minut ylikierroksille. Yleensä asia, joka saa hermostoni herättämään minut yöllä, tulee ensimmäisenä herätessä mieleen. Niin kävi tälläkin kertaa. Toki täysikuukin voi pitää hereillä, mutta tulin siihen tulokseen, että Seppo on taas päässyt ihoni alle.

Olin kirjoittanut edellisenä päivänä LinkedIniin siitä, mitä minulle kuuluu 2,5kk irtisanoutumisen jälkeen. Seppo oli kirjoittamistilanteessa sitä mieltä, että minun ei pitäisi kirjoittaa mitään, koska en ole saanut kirjaa valmiiksi. Saatikka sitten saanut kustannussopimusta tai yhtään mitään aikaiseksi. Totta on, että en ole saanut kirjaa kirjoitettua viime aikoina. Voi ahdistus! Aloin yöllä pohtia ääneen rakkaalleni, että minkä takia mä edes tavoittelen sitä, mitä mä tavoittelen. Miksi mun pitää kirjoittaa kirja? Miksi mä edes haluan valmentaa yhtään ketään? Tai miksi mä haluan mennä Täysii-seminaariin puhumaan? Mitä iloa on tavoitteestani, jos se saa mut heräämään yöllä?

Täysikuulla on voimia, jotka voivat saada ihmisen jossain määrin hämmennyksiin. Täysikuu voi tuoda esiin asioita, joita on hyvä katsoa avoimesti ja rehellisesti. Mitä asioita minussa on vielä piilossa, mitä en itse näe? Täysikuu saa minut monesti miettimään asioita, joista on hyvä päästää irti. Tuli mieleen, että ehkä minun on aika päästää irti kirjan kirjoittamistavoitteestani. Ehkä aika ei ole oikea tai ehkä minun ei vain pidä kirjoittaa sitä kirjaa. Tavoitetta asettaessani ajattelin, että saan kyllä itseni kirjoittamaan tavoitteellisesti, koska olen motivoitunut saavuttamaan tavoitteeni. Kuvittelin että osaisin kirjoittaa rennosti ilman, että tuijottaisin lopputulosta. 

Yöherääminen sai minut ajattelemaan, että ehkä olen sittenkin hirttäytynyt tavoitteisiini. Kuitenkin tavoitteeni olivat vain alustavia suunnitelmia, mitä kohti mennä. Eihän minun mikään pakko ole toimia niiden mukaan. Ei ole mikään pakko kirjoittaa. Sepon mielestä minun pitäisi pitää tavoitteistani ja lupauksistani kiinni. Muuten minä petän kaikkien odotukset. Kun olen niin suureen ääneen puhunut tavoitteistani ja suunnitelmistani, niin onhan se nyt noloa jos mä en teekään niin. Annoin Sepon mietteiden tulla ulos ja oloni alkoi helpottaa. Rakkaani sanoi ihanasti, että ne tavoitteesi ovat kuitenkin tuoneet sinut tähän. Sinä olet niiden ansiosta nyt tässä pisteessä. Voihan se olla, että sun tarkoitus onkin tehdä jotain muuta, jota ei nyt vielä tiedä. Voit myöhemmin katsoa kutsuuko se kirja vai ei. Mutta enhän mä voi haahuilla, parahdin. Sain heti kannustavan vastauksen. Kyllä sä voit. Ja just niin kauan kuin siltä tuntuu. Kyllä sä ehdit vielä kaikenlaista, ihan sitä kaikkea mitä sä haluat tehdä. 

Ottaa muuten koville. Tiedän, että tämä on just se prosessi mitä mun pitää käydä mieleni kanssa, jotta mä saan kirjoittamisen sujumaan. Päästää irti siitä, että voisin itseni pakottaa kirjoittamaan. Jospa luotankin vain siihen että minun on koettava vielä jotain ennen kuin tekstiä alkaa syntyä. Minulle on tullut viime päivinä pientä vihiä valmennuksesta, joka odottaa toteuttamista. Teemaan liittyviä asioita ja tehtäviä tulee mieleen milloin missäkin tilanteessa ja laitan niitä muistikirjan syrjään sitä mukaa. Olen monesti kuullut sen, että tavoitteisiin ei kannata jäädä jumiin vaan tehdä sitä mikä on syntymässä. Näyttää siltä, että se on tulossa minun opittavakseni juuri nyt. Otan vastaan sen mitä tulee enkä yritä pakottaa sitä, mitä mieleni haluaisi minun tekevän. Ja nytkähdän taas pienen askeleen kohti mielen voimasta vapautumista. Kiitos täysikuu!

(Visited 62 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *